keskiviikko 31. elokuuta 2011

Orientaatioviiikko

Bonjour hyvät lukijat! :)

Kuten otsikosta voi päätellä niin vähän on jo ranskaa opittu ;) Vihdoin tiistaina koitti se hetki, kun aloitimme kolunkäymisen ESCE :ssä. Totuttautuminen uuteen opinahjoon on alkanut orientaatioviikolla, johon osallistuvat kaikki vaihto-opiskelijat joita tänä vuonna on yhteensä noin 200.

                                 Yliopistomme päärakennus ja kirjasto (pyöreä valkoinen rakennus)
                                          Koulumme ympäristöä (La Défense)

Ensimmäinen päivä.

Koulumatkan taitoimme metrolla. Matka on siis 15 pysäkkiväliä yhdellä vaihdolla ja aikaa kuluu noin 40 minuuttia. Metrossa oli ainakin vielä tilaa, mutta ilmeisesti suuri osa Pariisilaisista on vielä tällä viikolla kesälomalla.
Aamulla koulussa alkajaisiksi vaihtariporukka jaettiin heti ovelta kahteen ryhmään ja kaikille opiskelijoille annettiin kulkukortit, joita ilman ei ole kyseiseen rakennukseen mitään asiaa. Tiemme erkanivat siis heti tässä kohtaa eri ryhmiin. Tosin suurin haitta tässä oli, että toisessa orientaatio ryhmässä kerrottiin kaikki asiat ja toisessa ei ilmeisesti juuri mitään. :P Ainakin, mikäli Turon puheita on uskominen.
Ensimmäinen päivä meni siis kuunnellessa yleisiä ohjeita ja toimintamalleja ja tutustumalla koulun tiloihin ja orientaatioviikon ohjelmaan. Loppupäivästä otettiin vielä vaihto-opiskelijoiden ryhmäkuva.

Toinen päivä.

Toisena päivänä kuuntelimme aamulla lisää yleisiä asioita koulun säännöistä, joita koulussa riittää (läsnäolopakko ja tunneille ei pääse jos on myöhässä) ja kurssien toteutuksesta. Tämän jälkeen avasimme pankkitilin Ranskasta saatavaa opintotukea varten. Kahden eri pankin edestajat olivat siis tulleet koululle tyrkyttämään omia tuotteitaan pelkästään meille vaihto-oppilaille. Tilin avaamisesta tuli kuitenkin aikamoinen show, kun englantia osaamaton nainen löi meille käteen kasan ranskankielisä papereita ja pyysi täyttämään niihin tiedot ja allekirjoittamaan. Pienellä opiskelijakolleegojen avustuksella saimme tarvittavat kohdat täytettyä ja ilmeisesti tili on sitten perustettu???!!! Ja ilmeisesti pankki vieläpä maksaa tilinavauksesta 100 meillepäin. :)
Päivällä harrastimme verkostoitumista ja löysimme kaikki muut viisi Suomalaista vaihto-opiskelijaa. :) Iltapäivällä kävimme keskustelmassa kurssivalinnoistamme vaihtokoordinaattorien kanssa. Ja tietenkään meillä ei ollut kaikkia Ranskalaisten vaatia papereita olemassa,  vaan meiltä vaadittiin paperi, jossa kurssivalintamme olisi hyväksytty kotiyliopistossamme. Tällaisestahan meille olla koskaan aiemmin puhuttu mitään. Onneksi kaikki muu tuntui olevan kunnossa.
Viimeisenä ehdimme vielä selvittää, miten voimme käyttää koulun punttisalia. Aiemmin meile oli jo selvinnyt, että käyttöön vaaditaan lääkärintodistus siitä, että on kykeneväinen salilla käymään. Onneksi saimme hankittua todistukset jo Suomesta. Sekään ei kuitenkaan vielä riittänyt vaan salikorttiin tarvittiin lisäksi kaksi passikuvaa. Passikuvat saatiin hankittua metroasemalta ja täytyy mennä koittamaan huomenna kuvien kanssa, jos saisimme luvan käyttää salia.

Loppupäivä menikin sitten kaupunkia kierrellessä, ostoskeskuksessa shoppaillessa, ravintolassa istuen, puhelinliittymän avauksessa ja metrokortin hankkimisessa. Huomenna on tiedossa ranskan valtion myöntämän asumistuen hakemista sekä iltapäivällä Seinen-risteily yhdessä vaihto-opiskelijoiden kanssa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti