Aika täällä Pariisissa alkaa käymään vähiin ja nyt on hyvä hetki vetää yhteen syksyn tapahtumat ja antaa hyviä vinkkejä seuraaville tulijoille viimeisen blogipäivityksen muodossa.
Vajaa neljä kuukautta menivät kuin siivillä. Tuntuu kuin olisi ihan hetki sitten vasta tullut tänne ja nyt on jo kotiinlähdön aika. Itselläni on tosin vielä viikko aikaa lomailla täällä ennen Suomeen paluuta, mutta Juha ja Satu palaavat jo huomenna. Fiilikset ovat tietyllä tapaa haikeat, koska täällä ollessa on tutustunut moniin ihmisiin ja nyt joutuu jättämään kaikille hyvästit eikä tiedä koska on seuraavan kerran mahdollisuus tavata heitä.
Vinkkejä tuleville opiskelijoille ja miksi ei myös muillekin :)
Asuminen:
- Asunto kannattaa etsiä yksityisiltä markkinoilta (välitysfirmaksi voimme suositella Paris Attitudea), sillä koulun tarjoamista opiskelija-asunnoista emme ole kuullet hirveästi kehuja. Milloin on internetyhteys poikki, vuodevaatteet ja astiat täytyy hankkia itse. Noin 700€ hinta pienestä huoneesta on myös melko kova hinta. Yleisesti kaikista asunnoista kannattaa muistaa, että:
- Välitysfirmat ottavat välityspalkkion, mutta helpottavat asunnon etsintää. (Ranskalaiset osaavat tehdä siitäkin vaikeaa)
- Kotivakuutus on pakollinen
- Yksityisellä puolella opiskelijoilta vaaditaan takaaja vuokranmaksuun
*Välitysfirmojen kautta takaajaksi käy suomalainen, muutoin takaajan tulee olla ranskalainen
- Jos asunnossa on sähkölämmitys kannattaa miettiä paljonko viitsii lämmittää, sillä lasku voi yllättää. (lähinnä sen takia, että asunnoissa ei ole eristyksiä)
- Jos asunto on keskustassa niin metrolla pääsee helposti koululle ja matkaan kuluu noin 30-40 min per suunta. Kuukausikortti metroon maksaa hieman yli 60€. Opiskelijaversiolla hinta on puolet halvempi, mutta sen saamiseen saattaa mennä useampi kuukausi, joten jos on vain yhden lukukauden, sen hankkiminen ei ole kovin kannattavaa.
Koulu:
- Omaan lukujärjestykseen ei pysty kovinkaan helposti vaikuttamaan, koska kurssien aikatauluja ei kerrota etukäteen. Ainoa tapa vaikuttaa on valita kaksi ylimääräistä kurssia ja tipputtaa sitten kaksi omasta mielestä huonoiten sopivaa pois.
- Tunneilla on läsnäolopakko ja joka tunnin alussa ja lopussa kirjoitetaan nimi listaan. Vaihto-opiskelijoilla on mahdollisuus jättää kaksi luentoa väliin ilman sen kummempia perusteluja. Tämä ei tietenkään ole suotavaa ;)
- Kuntosali on ihan hyvä ja halpa (60€ kuusi kuukautta). Ainoa miinus on oikeastaan aukioloajat, joista ei oikein ole tässä syksyn aikana vielä päässyt selvyyteen, mutta pääsääntöisesti kello 10/12-14 ja 17.30-19.
- Ruokala ei ole mikään huippu ja ruokalistaan kyllästyy melko nopeasti, koska tarjolla on joka päivä ranskalaisia. Ruoka maksaa 5,35€ ja siihen kuuluu pääruoka, jälkiruoka, salaatti ja juoma. Jos jättää ottamatta jonkun edellämainituista niin kyseessä ei ole enää menu vaan hinta onkin yli 7€ (kokemusta on) :D
- Tunneilla on myös hyvä olla ajoissa ja siitä pelotellaan paljon, että opettajat eivät päästä sisälle jos ei ole ajoissa. Kaikki opettajat kuitenkin päästivät aina tunneille sisään vaikka jotkut olivat myöhässä jopa tunnin verran. Sanoivat vain, että muista kirjoittaa nimi listaan.
- Luentojen kesto on aina kolme tuntia sisältäen muodollisen 10-15 min tauon, joka kyllä yleensä venyi lähemmäs 30 minuuttiin.
Käymämme kurssit:
- French Civilization: kurssilla käytiin läpi laajasti Ranskan historiaa ja tärkempiä nähtävyyksiä. Kurssilla oli yksi välikoe, ryhmätyö ja loppukoe, jonka aiheena oli esitellä kaksi Pariisin kaupunginosaa.
- European Business Culture: kurssilla tehtiin kaksi ryhmätyötä. Ensimmäisen aihe oli esitellä jonkin maan businesskulttuuria. Toisen aiheena oli esitellä jonkin yrityksen toimintaa ja verrata sitä saman alan kilpailijaa. Kurssilla ei ollut loppukoetta.
-Ranska: Olimme alkeiskurssilla ja opetus lähti mielestämme aivan vääristä asioista liikkelle. Opettaja antoi yksittäisiä irallisia sanoja ja lauseita. Olisimme toivoneet, että opettaja olisi opettanut esimerkiksi käytännön sanastoa kuten miten tilataan ravintolassa ruokaa ja asioidaan kaupassa jne... Kurssilla oli monta välitestiä ja loppukoe.
- International Business Pratices: Kurssilla käytiin läpi perusasioita yrityksen toimintarakenteista hankinta prosessiin. Kurssilla oli välikoe, ryhmätyö ja loppukoe.
- International Risk Management: Hyvä kurssi, jos on jo aiemmin opiskellut kauppatieteitä. Muuten saattaa olla melko haastava. Kurssilla käytiin läpi riskinhallintaa. Kursilla oli välikoe ja loppukoe.
Ravintolat, baarit ja klubit
- Ravintoloita Pariisissa riittää loputon määrä. Halpoja ravintoloita kannattaa etsiä St. Michelin alueelta. Sieltä saa halvimmillaan 10 eurolla koko menuun. Muita hyviä alueita syödä ovat esimerkiksi Grands Boulevards, Rue Montorgueil.
- Grands Boulevards/Rue Montorgueil ovat myös hyviä alueita, jos haluaa mennä juomaan lasin olutta tai viiniä johonkin niillä olevista useista ravintoloista ja pubeista. Hinnatkin ovat varsin kohtuullise Happy Hourin aikaan.
- Klubeista sen verran, että Duplexissa on joka tiistai opiskelijabileet ja sisäänpääsy on ilmainen kello 24 saakka. Torstaisin opiskelijabileet järjestetään Mix:ssä, johon pääsee myös ilmaiseksi sisään kello 24 saakka. Jos haluaa jotain vähän hienompaa niin kannattaa suunnata kohti Porte Maillottia ja siellä yrittää päästä sisään Palais Maillot-nimiseen klubiin. Jos siinä onnistuu voi olla tyytyväinen, sillä oven edessä on hyvinkin tiukka naama- ja vaatekontrolli ja suurin osa ihmisistä ei sinään pääse :D Sama naamaraja hieman kevyempänä pätee myös muihin paikkoihin. Iltaa ei missään tapauksessa kannata suunnitella yhden paikan varaan.
Pankki:
- Pankkitilin avaaminen onnistuu kohtuullisen helposti koululla ensimmäisten päivien aikana, joskaan prosessin kulkua ei pysty käsittämään mitenkään. Tilin avaamisen yhteydessä luvataan 100€ bonusrahaa, jota me emme kyllä vieläkään ole saaneet. Tili on pakko avata, jos haluaa hakea Ranskan valtiolta saatavaa asumistukea, sillä sitä ei suostuta maksamaan ulkomaiselle tilille.
Pariisiin kannattaa ehdottomasti lähteä vaihtoon vaikka ei ranskaa osaisikaan. Koulussa kaikki asiat pystyy hoitamaan englanniksi ja kurssitkin saa valittua siten, ettei ole kuin englanninkielisiä kursseja pl. pakollinen ranskankurssi. Yleensäkin Pariisin alueella selviää englannin kielellä jokapäiväisistä toimista. Tekeminen ei varmasti lopu kesken ainakaan yhden lukukauden aikana, sillä museoita,erilaisia nähtävyyksiä, kahviloita, ravintoloita ja baareja riittää lähes loputtomasti.
Yleisohjeena tänne lähteville. Ottakaa reilu annos kärsivällisyyttä ja pitkiä päreitä mukaan! Niitä tulee tarvitsemaan ensimmäisten viikkojen aikana ranskalaisten kanssa asoidessa. Loppuajasta kaikelle oppii jo nauramaan.
Kiitos kaikille Blogia lukeneille, lukijoiden määrä on ollut suorastaan valtaisa :) Kysymyksiä saa lähettää ihan vapaasti ja vastaillaan niihin oikein mielellämme.
Blogi vaikenee, Pariisi ei :D
Juha ja Turo
Pariisissa Asuvat Teekkarit Opiskelevat Näennäisesti Kauppatieteitä Innoissaan Asuinpaikastaan.
torstai 15. joulukuuta 2011
keskiviikko 7. joulukuuta 2011
Syksy tulee ja viimeisiä viedään
Reilu viikko vielä aikaa Pariisissa ja viimeinen koerutistus edessä. Hieman tarkennettuna kolme koetta kahden viikon sisällä, joista yksi on siis jo ohi.
Ihan pelkkään lukemiseen ei siis tarvinnut lopussakaan takertua, vaan olemme ehtineet kierrellä vielä viimeisiä nurkkia Pariisista joihin emme ole vielä ehtineet. Samalla olemme saaneet nautiskella syksystä, joka viimein näyttää löytäneen tiensä myös tänne. Lämpötila täällä pysyttelee edelleen noin 6-10 asteessa, mutta lähes joka päivä tulee muutama pieni sadekuuro ja pimeäkin tulee noin 17.30. Valitettavasti syksy täällä ei siis vedä läheskään vertoja Suomen syksylle, jota itselläni on ainakin ollut ikävä. Jostain syystä kenelläkään muulla Suomalaisella täällä ei ole ollut samaa tunnetta...
Palataksemme jälleen rakkaaseen aiheeseemme eli Ranskan virastotoimintaan, se pääsi yllättämään meidät täydellisesti. Olimme jo täysin varautuneet siihen, että emme onnistu saamaan CAF:a eli ranskan opintotukea ennen Suomeen palaamistamme, mutta kuinka ollakaan 23.11. tupsahti ranskalaisille tileillemme epämääräinen summa rahaa. Tarkemmin asiaa tarkasteltuamme meille oli maksettu opintotuki kahdelta kuukaudelta eli syys- ja lokakuulta. Kuukautta kohden maksettu summa oli xxx,59€. Käsittelijällä oli ilmeisesti ollut kynä hyvässä vauhdissa, kun ei ollut mitenkään järkevään tasalukuun saanut sitä pysähtymään. Muiden suomalaisten kollegojemme ja koulun henkilökunnan puheista päätelleen nämä summat todellakin vedetään täysin hatusta. Ja ilmeisesti kuukauden tuki maksetaan aina takautuvasti.
Pankin lupaamaa 100€ ei ole kuulunut vieläkään ja tähän liittyen kävimme viime viikolla pankissa erään ranskalaisen tuttavamme kanssa, joka toimi meidän tulkkina. Vastaus oli sama kuin ennenkin. Pankin virkailija ei tiedä asiasta mitään, vaan rahat maksaa tilille jokin tilinhoitaja jossain, johon ei ilmeisesti voi milllään tapaa ottaa edes yhteyttä. Kysyimme samalla, miten toimimme sen suhteen, että olemme jo Suomessa, kun saamme viimeisen opintotuen ja mahdollisen satasen, minkä joku ehkä joskus maksaa. Suurin ongelmahan tässä on se, että opiskelijoille ilmaiseksi luvattu pankkitilimme on jo tässä noin kuukauden aikana maksanut meille vajaat 5 euroa. Emme siis haluaisi pitää tiliä auki kovin montaa ylimääräistä vuotta. Virkailijan mukaan tilin voi kuitenkin sulkea puhelimitse Suomesta käsin, kun kaikki tarvittava maksuliikenne on suoritettu. Siihen, että sulkeminen tosiaan tapahtuisi niin helposti, on hyvin vaikea uskoa, kun muistellaan avaamisen kestäneen noin kuukauden.
Nyt kun pakollinen osuus on taas suoritettu, voidaan siirtyä muihin aiheisiin. Viikonloppuna kävimme visiitillä Pariisin katakombeissa, joissa emme tähän mennessä vielä olleet ehtineet käymään. Noin 20 metrin syvyydessä ranskalaisessa peruskalliossa olevat luolat olivat hieno kokemus, vaikka tunnelikorkeudessa ei aina oltukaan ajateltu 190cm ylittäneitä. Luoliin on siis haudattu noin 6 miljoonan pariisilaisen luut ja luita siellä kyllä riitti. Laitan muutamia kuvia lopuksi.
Itsenäisyyspäivää vietimme täällä mahdollisimman kotimaisissa merkeissä. Satu leipoi meille joulutorttuja, tietysti alusta lähtien, koska voitaikinaa ei ole täältä vielä valmiina löytynyt. Lisäksi meillä oli vielä tallella vierailijoiden tuomia joulupipareita. Glögin jouduimme korvaamaan viinillä ja mikä pahinta meille ei suotu vapaapäivää :P Onneksi yle ei ollut evännyt linnanjuhlien suoraa lähetystä ulkomaalaisilta. Kaikkei nhienointa oli kuitenkin se, että Suomen itsenäisyyspäivä oli muistettu myös koulullamme ranskalaissten toimesta. Tarjolla oli esitteitä Suomesta ja ilmeisestikin kaakaojauheella tummaksi värjättyä vaaleaa leipää sekä lettuja ja mansikkahilloa. No, hyvä yritys siis...

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)