Terveisiä kaikille blogia lukeville täältä helteisestä Pariisista.
Viime viikkoisen Reimsin reissun jälkeen ei mitään kovin ihmeellistä ole tapahtunut, mutta jotain kuitenkin. Sää täällä Pariisissa on ollut aivan uskomattoman kuuma. Viikon ajan noin 30 astetta joka päivä :) Viikonloppuna menimme Citroen Parkkiin ottamaan aurinkoa ja kävimme Juhan kanssa testaamassa puistossa olevan "kuuma"ilmapallon. Se oli kokemuksena mielenkiintoinen ja hieman jännittäväkin. Pallo nousi noin 150 metrin korkeuteen ja se oli ohuen vaijerin varassa kiinni maassa. Tuuli otti mukavasti siihen kiinni ja kori hieman heilui yläilmoissa :) Maisemat olivat ihan kivat ja tuli taas nähtyä kaupunki hieman eri kulmasta. Palloilun jälkeen makoilimme puistossa pari tuntia ja suuntasimme kotiin.
Ilmapallo
Maisemaa ilmapallon kyydistä
Juha ilmapallon kyydissä
Maanantaina juhlimme Satun synttäreitä melko rauhallisesti ulkona syöden ja elokuvissa käymällä. Ravintolan sisustus oli mielenkiintoinen, sillä se oli rakennettu junaksi. Shampanjakin oli laitettu kylmään, mutta se sitten syystä tai toisesta jäi silloin juomatta. Tiistaina kävimme Juhan kanssa Erasmusbileissä Duplexissa (Riemukaaren vieressä oleva klubi). Paikan piti ainakin virallisesti aueta kello 23, mutta hyvinkin tyypilliseen ranskalaiseen tapavaan se aukesi vasta 23.45. Siellä tapasimme muutaman meksikolaisen opiskelukaverin, joiden kanssa sitten vietimmekin loppuillan.
Opiskelukavereiden kanssa Duplexissa
Meidän täytyy esitellä French Civilization kurssilla kaupunginosat 7 ja 15, joten siihen liittyen kävimme kolmen muun ryhmäläisen (2 meksikolaista ja 1 japanilainen) kanssa kiertelemässä ja ottamassa seitsemännestä kaunpunginosasta kuvia ja jaoimme jokaiselle yhden nähtävyyden, johon perehdytään tarkemmin esitystä varten. Torstaina kävimme taas ottamassa aurinkoa Citroen Parkissa. Puistosta voisi vielä sanoa sen verran että se ei todellakaan ole turistien suosiossa johtuen varmaan hieman syrjäisestä sijainnista, mutta siksi siellä onkin kiva istuskella koska hirveää tungosta ei ole. Perjantaina Juha kävi pankissa taas koittamassa jos saisi avattua pankkitilin, mutta ei se vieläkään onnistunut pankissa olleen ruuhkan takia (3 ihmistä jonossa). Sanottiin vaan, että tule ensi viikolla uudestaan. No ei tälle voi enää kuin nauraa :D Tänään lauantaina meillä oli Juhan kanssa ensimmäiset esitykset joissa esiteltiin eri maiden yrityskulttuureja. Juha kertoi parinsa kanssa Suomesta ja minä pidin parini kanssa esityksen Turkista. Äsken kävimme ulkona syömässä ja seuraavaksi suunnataan mahdollisesti muiden vaihtareiden kanssa erääseen puistoon piknikille ja illalla mahdollisesti Queeniin katsomaan Paul Oakenfoldia? Ensi viikolla luvassa on sitten ainakin ranskankoe. Saas nähdä mitä siitäkin tulee :P

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti